Suomenajokoiran alkuvaiheita.
Lainaus Ajokoiramies lehdessä olleesta Jussi Pitkärannan koosteesta.
Haastattelin ja merkitsin muistiin 50 sitten kotiseudullani Merikarvialla 1800-luvun puolella syntyneitä ajokoiramiehiä heidän koiristaan ja metsästysretkistään.
Haastatteluista KOP pankinjohtaja Heikki Vaihiainen oli metsästellyt suomenajokoirakasvatuksen uran uurtajan puutavaraliikemies, kultaseppä E.V.Tammelinin kanssa, kun tämä oli Merikarvialla haapoja ostamassa.
Heikki kertoi, että Tammelin katsoi hauskasti lasiensa yli jänistä ampuessaan. Hänellä oli metsästysretkillämme kaksi hyvää koiraa Piikus ja Paales. Tammelinilla oli kovat vaatimukset koiriinsa nähden. Koiran piti ajaa vähintään 4 tuntia hukkaamatta. Silloin ei niin pitkiä ajoja ollut, kun ammuimme jänikset reppuumme.
Tammelinin Hurtigia ja Trissania pidetään suomenajokoiran kantavanhempina.
Hurtingin Tammelin otti kiinni Kokemäellä. Se oli väriltään Selästä harmaa, alhaalta valkoinen. Mustia laikkuja oli koiran sivuilla. Pää oli keltainen ja siinä valkoinen piirto. Käpälät ja hännänpää valkoiset. Kannuksia sillä ei ollut lainkaan. Koiralla oli kaikuva haukku, hyvä vainu, suuri metsästysinto ja kestävyys. Ajoi hiljaa ja hukkasi harvoin. Koira oli luonteeltaan lempeä, mutta erittäin itsepäinen. Hurtigin alkuperästä käytiin 1900-luvun alussa Kennelklubin aikakauskirjassa kovaa polemiikkia. Uskottiin sen olevan suuriruhtinas Nikolai Nikolajewitchin harlekiineiksi kutsuttuja koiria Venäjän Tulasta. Koiria oli lahjoitettu kenraali von Willebrandille Kuusistoon. Toinen selitys oli, että keisari Aleksanteri II oli lahjoittanut kenraali von Willebrandille kaksi koiraa, joiden pentueesta Hurtig oli. Hurtigista puhuttiin myös englantilaisen harrierin esiasteen Talbot-sukuisena. Myöhemmin Tammelin osti kaksi hyvää harriernarttua, joilla jatkoi jalostustyötä.
Tammelin (1846-1932) kasvatti ajokoiria 60 vuotta ja sai ansioistaan ajokoiraosaston kultaisen ansiomerkin. Suomenajokoiran jalostusrenkaista ja yhdistyksistä Trio, Träff, Halu, Luvia, Kotka juontavat alkunsa Tammelinin Hurtigista ja Tristanista.
Tammelinin metsästyskaveri Heikki Vaihinen kertoi:
--Minulla oli tapana mennä syksyllä metsälle ennen pankin aukipanemista. Siitä koirani oppi sellaiseksi, että ajetaan vaan yksi ajo ja sitten lähdetään kotiin. Kun minulla olisi ollut aikaa enemmän, ei koirani suostunut ajamaan yhtä ajoa enempää. Minulla oli kerran hyvä urosajokoira Jekku nimeltään. Olin metsässä Siikaisissa ja passissa maantien varressa. Tohtori Mikkonen tuli autollaan ja pysähtyi kuuntelemaan ajoa. Hän sanoi: "Vie tuo koiras kokeisiin. Se ajaa hyvin." Noudatin toisen ajokoiramiehen neuvoa ja koirani sai ensimmäisen palkinnon. Nakkilan apteekkari ja KOP:n pankinjohtaja kuulivat hyvästä koirastani ja ostivat sen minulta puoliväkisin!
Heikistä kerrottiin, että ellei jahti aamulla ennen pankin avaamista ollut sujunut, hän oli koko päivän pankissa huonolla tuulella. Niinpä ystävät tohtori Mikkonen ja pitäjän nimismies hommasivat Heikille sellaisen koiran, että ajo taas sujui. Suomenajokoira on kehitetty keisarin, suuriruhtinaan, kreivin, kenraalin ja lordin koirista, joten sopii hyvin Kilvan voittajalle nimitys Ajokuningas.